Visuaalista voimaa

Olen Miia Peurala. Graafinen muotoilija ja sisustaja. Graafikon hommia olen aikaisemmin tehnyt mainostoimistossa. Hyppäsin mukaan Myyntivoima Yhtiöiden remmiin syyskuussa 2016. Otan erilaiset projektit haasteina ja pyrin oivaltamisen kautta ilahduttamaan myös vastaanottajaa. Omaan raudanlujan ja eteenpäin pyrkivän elämänasenteen. Olen varma, että oikeanlaisella tahtotilalla ja kovalla työnteolla elämässä on mahdollisuus päästä pitkälle.

Kuvallisen ilmaisun aloitin ala-asteikäisenä kertomalla tarinoita visuaalisesti, johtuen osittain siitä, ettei sanallinen ilmaisu tai tekstin tuottaminen oikein sujunut. Monien sattumien kautta päädyin sisustuskouluun, josta tie vei pohjanmaalle opiskelemaan graafista muotoilua. Tyytyväisenä ammatinvalintaan voin sanoa, että onni taisi potkaista.

Kuten koulutustaustastani osa saattoi päätellä vahvuuteni ja erityisosaamisalueeni liittyvät visuaalisuuteen ja kuvalliseen ilmaisuun. Olen omimmillani, kun pääsen kokonaisuuteen käsiksi hahmottaen lähtökohdat ja päämäärän. Tuon uudenlaista, kokonaisvaltaista visuaalista näkökulmaa Myyntivoima Yhtiöiden tiimiin. Suunnittelen ulkoasuja ja luon kuvamaailmalla tunnelmaa yritysilmeisiin.

Hyödynnetään vahvuuksia ja nautitaan luomisprosessista kohti parasta kokonaisvaltaista visuaalista lopputulosta.​

Arvostele tämä artikkeli:
Digitaalisuus muuttaa maailmaa
Yrityksen tarina on merkityksellinen asiakkaalle

Kommentit

 
Ei kommentteja
Vieras
24.11.2017